Mul on kokoajan tarve mennä, antaa jalkojen vaa viiä ja mielen tulla niitten perässä.
Tää mun meneminen ei oo sellasta kiireistä tiiättehän. Sellasta mitä näkee aamusin, kun jengi juoksee kaikkialle tuli koipien välissä ja hullunkiilto silmissä.. Ei todellakaan.
Tää mun meneminen on just sellasta, et skipataan kaikki tärkeet asiat ja viiletetään ympäriinsä kaiken muun perässä ja annetaan päässä pyörii se ikuinen, toistuva lause: '' kyllä ne kerkii myöhemminki tehä. ''
Nyt oon taas täs jamassa, että kaikkee ja vaikka mitä pitäis tehä enkä tiiä mistä alottaa.
Olis tosi kiva ottaa joskus ihan vaan lungisti. Tuntee se tunne, kun mikään ei paina niskassa ja tiiättehän, olla vaan. Olis siistii päästää hetkeks irti stressistä ja oikeesti elää hetki. Hengittää kolme kertaa syvään, juua kuppi teetä peitonalla salkkareitten pyöries taustalla, kuunnella hiljasuutta, olla pitkään suihkussa ja tuntee se kylmyys, kun astuu sielt veke ja pukee mummin tekemät villasukat jalkaan... Noita jos mitä mä nyt kaipaisin eniten. Ehkä mä vielä joskus opin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti